Käväisin Porissa kuuluisalla
valtuuston strategiaseminaari matkalla. Matka on saanut paljon
negatiivista julkisuutta. Siitä huolimatta lähes kaikki valtuutetut
olivat seminaarissa mukana. Osa poissaolijoista ilmoitti julkisesti
vastustavansa reissua ja jäävänsä kotiin.
Eikä kaupunkia kyllä liiasta
pelisilmästä voi syyttää. Talouden tasapainoittamisohjelmassa
etsitään parhaimmillaan muutaman satasen säästöjä, joten ei ole
ihme, jos luottamushenkilöiden tekemät matkat vähän vastarintaa
nostattaa. Ei tainnut käydä kenelläkään mielessä aikatauluja
tehtäessä.
Vaikka olikin selvää, että
seminaarimatka tulisi aiheuttamaan paheksuntaa, en missään
vaiheessa tosissani miettinyt sieltä pois jäämistä. Valtuuston
tärkein tehtävä on päättää kaupungin strategiasta ja
taloudesta, joten nimenomaan näiden teemojen ympärille rakennetusta
tilaisuudesta pois jääminen olisi ollut kohdaltani typerää.
Kotiin jäämällä olisin antanut muiden puolueiden tehdä
linjaukset puolestani.
Kaupungin hallitus ilmoitti oman
Varsovan seminaarimatkansa jälkeen kaupungin strategisen pääpainon
olevan elinkeinopolitiikassa ja erityisesti yritysten menestymisen ja
kasvun tukemisessa. Ei siis mitään uutta länsirintamalta. Nykyisin
politiikka tuntuu olevan yhtä kuin talous ja yritysmaailma.
Elinkeinopolitiikka on toki tärkeää aikana, jolloin pääoma etsii
kasvualustaa, mutta se ei voi olla itse tarkoitus. Kärjistäen
ilmaistuna: yritysten ei tule valjastaa kaupunkia käyttöönsä vaan
toisinpäin.
Porissa käytiin vilkasta ja värikästä
keskustelua kaupungin tehtävistä ja tulevaisuudesta. Villeimmissä
kommenteissa oltiin valmiita luopumaan kokonaan kaupungin omasta
palvelutuotannosta. Itse ajoin jo selväksi tekemääni linjausta,
että kaupungin tulee pääsääntöisesti tuottaa itse omat
palvelunsa. Erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa. Muita
keskusteluissa painottamiani asioita olivat peruspalvelut
(erityisesti kulttuuri) ja kansalaisvaikuttaminen.
Oli mukava huomata, että myös muita
valtuutettuja on kanssani samoilla linjoilla.
Porissa käsitellyt asiat lähtevät
nyt valmisteluun. Ennen lopullista esitystä on tarkoitus pitää
vielä ryhmien väliset neuvottelut, joissa tehdään viimeiset
viilaukset. Uskon, että valtuuston päätettäväksi saadaan hyvä
strategia, missä myös Vasemmiston näkemykset on huomioitu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti