Julkaistu Ilkassa 5.10.2016
Toimittaja Viki Salonen kertoo odottaneensa uusliberalismiksi kutsuttua mörköä Suomeen jo parikymmentä vuotta.Kirjoituksessaan (Ilkka 30.9.) Salonen rinnastaa uusliberalismin
markkinoiden vapaaseen toimintaan ja näkee Suomessa harjoitetun
talouspolitiikan todistavan, ettei uusliberalistista politiikkaa
Suomessa harjoiteta.
Uusliberalismi käsitteenä on kuten käsitteet yleensä; hyvin monitulkintainen ja jo itsessään kiistelyn alainen.Uusliberalismin voi toki rinnastaa Salosen tapaan suoraan
markkinaliberalismiin, mutta usein uusliberalismilla viitataan myös
keskustelu- ja ajattelutapaan, ja sitä kautta myös harjoitettuun
(talous)politiikkaan
.
Tälle ajattelutavalle ja politiikalle ominaista on muun muassa
kilpailukyvyn korostaminen ja pääomien suosiminen, tiukka julkinen
budjettikuri ja yksilön vastuun korostaminen omasta asemastaan.
Tasa-arvo, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja demokratia ovat
uusliberalismissa alisteisessa asemassa vapaisiin markkinoihin nähden.
Jos arvioidaan Suomessa harjoitettua politiikkaa, voidaan havaita
siinä edellä mainittuja piirteitä monessakin asiassa. Julkisten menojen
karsiminen ja työttömien vastuuttaminen omasta työttömyydestään on
poliittisen keskustelun arkipäivää.
Kilpailukykyretoriikan ja politiikan korostumisen konkreettisin
esimerkki on juuri solmittu ns. kilpailukykysopimus. Sen perusteella
työntekijät maksavat jatkossa osan työnantajan kustannuksista ja
suostuvat työajanpidennyksen kautta tehtävään palkan alentamiseen. Kun
tähän lisätään vielä muutama vuosi sitten tehty yhteisöveron alennus, on
selvää, että harjoitetulla politiikalla on suosittu pääomatuloja.
Koska uusliberalismi ei anna painoarvoa tasa-arvolle, on myös
Suomessa eriarvoisuus kasvanut läntisen maailman huippuvauhtia. Se
ilmenee muun muassa kasvaneina terveyseroina.
Asiaan aikoinaan kiinnitettiinkin huomiota ja kuuluisan
sote-uudistuksen kärkitavoitteiksi asetettiin terveyserojen
kaventaminen.
Nyt terveyserojen kaventamisesta ei julkisuudessa ole keskusteltu
enää hetkeen. Poliittisten päättäjien kielenkäyttöön tasa-arvon
ihanteiden sijaan on tullut ”valinnanvapaus”, jonka tarkoituksena on
mahdollistaa sote-palveluiden markkinaehtoisuus.
Siinä vaiheessa, kun ihmisten terveys ja hyvinvointi halutaan alistaa
markkinoiden armoille, voidaan nähdäkseni puhua suomalaisesta
uusliberalismista.
