Julkaistu Eparissa 7.5.2014
Ajan joka päivä töihin autolla, johon pitää ostaa bensaa. Töistä ajan
myös joka päivä kotiin. Kotiin, josta maksamme asuntolainaa vielä
pitkään.
Asuntolaina on yksi syy siihen, että töissä saa käydä. Olen siis samalla työntekijä ja kuluttaja.
Kuluttajia ovat myös eläkeläiset, opiskelijat, työttömät ja
lapsiperheet. Toisin sanoen me kaikki. Yhteistä meille on myös se, että
kaikkien meidän käytettävissä olevaa rahaa aiotaan leikata. Niin
hallituksen kehysriihessä päätettiin. Se tietää taloudellisia ongelmia.
Jos työntekijän pitää maksaa nousevan veron vuoksi bensasta vähän
enemmän, saattaa se kahvikupponen huoltoasemalla jäädä juomatta.
Eläkeläinen ei ehkä enää saa leivän päälle juustoa, koska eläke
pienenee. Opiskelija jättää tonnikalamakaroonista tonnikalat pois ja
työtön ajelee työvoimatoimistoon bussin sijasta pyörällä. Niin ja ne
lapsilisät. Uusista vaatteista voi haaveilla, mutta sisarusten vanhoja
käytetään pidempään. Kokonaiskulutus siis laskee. Se taas tietää
työllisyysongelmia.
Työpaikkavaje onkin tosi asia. Irtisanomisuutisiin alkaa olemaan jo
turtunut. Ulosmarsseja on YT-neuvottelujen päätteeksi siellä sun täällä.
Uutiskynnys ylittyykin nykyisin helpommin, jos joku kertookin uusista
työpaikoista, ei niiden menettämisestä. Harvinaisia vain tuntuvat olevan
tällaiset positiiviset uutiset.Yksi syy siihen on juurikin kokonaiskysynnän lasku.
Valtion säästäminen laskusuhdanteen aikana ei ole yleensä viisasta
politiikkaa. Sillä tapetaan se pienikin toivon kipinä elpyvästä
taloudesta. Velkaantuminen sinänsä ei taantuman aikana ole välttämättä
pahasta, jos sillä pystytään turvaamaan työpaikkoja. Yleensä myös
lainojen korot ovat laskukaudella alhaiset. Valtion velka on myös oleellisesti eri asia, kuin kotitalouksien
velka. Valtion ei edes tarvitse pyrkiä velasta eroon. Pelkkä uskottavuus
maksukyvystä riittää.
Valtion talous on jännä laji. Leikkauksia mielellään selitetään
pakolla ihan kuin jotkin talouden tapahtumat olisivat luonnonlakeja.
Kuitenkin taloustieteissä eri näkökulmat ja tutkimus ovat hyvin
erimielisiä keskeisistä taloudellisista kysymyksistä. Yksimielisyyttä ei
ole saavutettu edes rahan olemuksesta. Vaihtoehtoja poliitikoille on
siis tarjolla. Päätöksissä kysymys onkin ideologisista valinnoista.
Meidän perheessä säästetään kesällä bensasta, kun poljen pyörällä
töihin. Säästöön ei tietenkään jää mitään. Bensarahat kuluvat kyllä
tavallisen perhe-elämän pyörittämiseen. Mutta ainakin luonto kiittää.
